Vartalosi on sinun – se saa näyttää juuri siltä miltä sinä haluat sen näyttävän
Kun olen kertonut aloittaneeni juoksuharrastuksen viime keväänä, arvatkaapas, mikä on yleisin toteamus tai kysymys? Vinkkinä, se ei liity jaksamiseen, kunnon kohenemiseen tai juoksuun sinänsä vaan se liittyy johonkin aivan epäolennaiseen. Se liittyy painoon. ”Ooo, paljon oot nyt onnistunut (??) tiputtamaan?” ”Wau, varmasti näkyy jo vaa’assa!” ”Hieno homma, pitäis itekin että maha pienenis” ” No katoinkin, että näytät laihemmalta.” Hymyilen, nyökkäilen, ja joudun tuottamaan pettymyksen: en ole pudottanut todennäköisesti yhtään kiloa, en ole joutunut uusimaan vaatekaappiani entisten vaatteiden käytyä liian suureksi. Mutta tiedättekös mitä? Tässä hommassa ei koskaan ole mulla ollut kyse laihtumisesta.
Ensinnäkin, kai jokainen jo tietää, että liikunta yksin ei taianomaisesti laihduta? Tai ei ainakaan, jos juoksee neljänä päivänä viikossa, reilusta puolesta tunnista vajaaseen pariin. Ehkä se laihduttaisi, jos vetäisin maratonimatkoja joka toinen päivä, kuka tietää. Mutta jos yhdellä lenkillä poltan keskimäärin 400 kaloria, ja kilon laihtumiseen tarvitaan noin 7000 kalorin vaje, saa aika monta kilsaa laittaa tossua toisen eteen kilojen pudottamiseksi. Toisekseen sitten taas, mitäpä jos en tätä laihduttaakseni edes ryhtynyt tekemään? Mitä jos aloin juosta, koska halusin kohottaa kuntoa, saada uuden harrastuksen, löytää uuden intohimon, keksiä päiviini tekemistä? Voida paremmin, olla terveempi, jaksaa enemmän? Olla hengästymättä juostessani bussipysäkille, tuntea voittamisen riemua saadessani kalenteriin taas uuden henkilökohtaisen ennätyksen, jaksaa kilsan pidemmälle kuin edellisellä viikolla? Aivan hulluja syitä, eikö.
Ja sitten se tärkein. Miksi, miksi yhteiskuntamme on edelleen niin keskittynyt kiloihin, omiimme ja kanssaihmisten? Tai ylipäänsä mihinkään muuhun ulkoiseen seikkaan. Katsoin pätkän tämänvuotista Big Brotheria, siellä keskusteltiin miesten selkäkarvoista, kun kävi ilmi yhdellä kilpailijalla niitä olevan. Ja se oli läsnä olevien naisten mielestä kamalaa ja yhdessä tuumin tälle kyseiselle miehelle kerrottiin, kuinka hänellä kävisi parempi onni naisten parissa jos vahauttaisi selkänsä. Ja sitten naiset jo hakivatkin vahaliuskat ja käsittelivät miehen selän, olkavarret ja kaikki ne alueet, missä heidän mielestään ”ei pidä” olla minkäänlaista karvoitusta. Miettikääs, jos keskustelua olisi käyty naisesta, miehet ohjeistaisivat ajelemaan käsivarret silkoisiksi, jotta kävisi parempi flaxi miesten keskuudessa? Aika pöyristyneitä varmasti olisivat kuulijat – miksi siis on ok sanoa miehelle vastaavaa? Eikö vuonna 2020 olla jo siinä pisteessä, että annetaan kunkin huolehtia omista ulkonäköön liittyvistä asioistaan? Tämän vuoden aikana on ollut tosi mielenkiintoista seurata keskustelua esimerkiksi Jennin blogissa ja Instassa aiheesta naisten karvoitus, miksi se koetaan niin ongelmalliseksi ja miksi ihmeessä me olemme oppineet sitä inhoamaan.
Sitä mukaa, kun karvani kasvavat ja häpeäntunne niiden mukana, tunnen yhä voimakkaammin tarvetta puhua tästä kaikesta ääneen. Miksi ihmeessä näin luonnollinen asia tuntuu niin nöyryyttävältä? Meidät on niin aivopesty karvattomaan naisihanteeseen, ettei suuri osa meistä tule kyseenalaistaneeksi sitä koskaan. Ajelemme kiltisti sääremme ja häpeämme, jos se on syystä tai toisesta jäänyt tekemättä.
Jenni Rotonen
Olen itse huomannut kiinnittäväni näihin ulkonäköasioihin, tai lähinnä niistä käytäviin keskusteluihin, entistä enemmän huomiota viime aikoina. Ja toivottavasti moni muukin, sillä mitä enemmän näihin kiinnittää huomiota, sitä enemmän ne myöskin särähtävät korvaan ja kuulostavat ikäviltä, vääriltä. Maailma onneksi muuttuu koko ajan, ja vaikka varsinkaan tänä vuonna nämä muutokset eivät aina niin kovin kivoja ole, on tämänkaltaisille muutoksille kyllä sijaa. Kehorauhaa, sydämen sivistystä, kanssaihmisten arvostusta ja toistemme kunnioitusta, niistä tuskin koskaan voi kylliksi puhua ja niitä tarpeeksi esiin nostaa. Oikein kivaa loppuviikkoa ja ollaan just niin ihania kuin ollaan, sen kokoisina ja näköisinä kuin ollaan <3
