Matkailu,  Suomi

Utsjoen kirkkotuvat – kirkkoperinnettä jo 1700-luvulta

Aivan Utsjoen keskustan tuntumassa, kirkkoa vastapäätä Mantojärven rannalla, voi vierailija hetkeksi piipahtaa 1800-luvun alussa. Täällä sijaitsevat nimittäin Utsjoen kirkkotuvat, jotka olivat käytössä aina 1930-luvulle saakka, enemmän ja vähemmän. Kirkkotupia löytyy jonkin verran pohjoisemmasta Suomesta, itselleni se tuli tutuksi tosin Keuruulla lapsuuteni viettäneenä – siellä jokainen koululainen vieraili todennäköisesti useaan otteeseen Keuruun kotiseutumuseon pihassa olevassa ainoassa säilyneessä kirkkotuvassa.

Mikä oli kirkkotupa?

Utsjoen kirkkotuvat, siinä missä muutkin, oli aikoinaan tarkoitettu tilapäiseksi majoittumispaikaksi niille, ketkä tulivat kauempaa kirkolle asioimaan. (Jo silloin siis lähdettiin ”käymään kirkolla” kun mentiin lähimpään keskustaan asioita hoitamaan!). Siellä tuvissa matkailijat saivat levähtää lattialle levitetyillä alustoilla eikä heidän tarvinnut pitkää matkaa lähteä taittamaan takaisin kotiin heti samana päivänä. Joillain paikoilla kirkkotupia oli niin monia, että niistä muodostui pieni kirkkotupakylä, yleensä kirkon lähettyville. Nykyään monet tuvat ovat mennyttä, niitä on siirretty muualle, otettu muihin tehtäviin ja iso osa aikojen saatossa lahonnut tai purettu pois muun rakentamisen tieltä.

Utsjoen kirkkotuvat

Myös nämä Utsjoen kirkkotuvat ovat peräisin 1700-luvun lopusta ja kirkkotupakylä oli aikoinaan se ”place to be” eli Utsjoen keskeisin paikka. Voi vain kuvitella miten mielenkiintoisia tarinoita siellä vaihdettiin, kenties hieman juoruttiin ja juoruiltiinkin, kun pitkästä matkasta harvoin muiden ihmisten luo tultiin. Oli varmasti tarinaa jos jonkinmoista! Nämä Utsjoen kirkkotuvat olivat vilkkaassa käytössä vielä 1940-luvulla, sen verran ovat pitkiä tuolla Lapissa välimatkat eikä bussit huristelleet kaupunkien välillä.

Tuolla kirkkotupa-alueella oli aikoinaan paitsi niitä asumiseen tarkoitettuja majoja niin myös kirkkotalleja, aittoja ja vajoja. Tuollainen talli siellä esimerkiksi edelleen on katseltavana ja päiväsaikaan nuo tuvat ovat kaikki matkailijoille avoinna. Kirkkotupia on Utsjoella nykyään 13, osa niistä tuotu paikalle muualta tai palautettu omalle paikalleen.

Utsjoen kirkkotuva
Abrahan Helanderin turvekammi. Tässä Aapo asusti perheensä kanssa vakituisesti ja piti markkina-aikana kahvikauppaa. Helanderin suvulla on edelleen kammin käyttöoikeus.
Utsjoentie kirkkotuvat
Yhden tuvan sisältä. Monen tuvan sisukset on entisöity näyttämään jotakuinkin siltä, miltä ne näyttivät kun vielä olivat käytössä.
Länsmanin suvun tupon kauppias Holmbergin entinen kauppahuone, joka siirrettiin Čohkavaaran poroerotuspaikalle ja palautettiin nykyiselle paikalleen Museoviraston toimesta 1970­-luvulla. 
Utsjoentie kirkkotuvat
Tämä on rekonstruktio Nils Holmbergin rakennusryhmästä. Ryhmään kuuluu tupa, kaksi tallia ja ulkohuussi.
Utsjoentie kirkkotuvat
Hans ja Terttu Guttormin tupa on toiminut vou­din asuntona hänen käydessään Utsjoella veronkanto­ matkoilla.

Mikäli matkasi joskus vie Utsjoelle tai sen ohitse, suosittelen lämpimästi pysähtymään näillä Utsjoen kirkkotuvilla. Paikka on todella kaunis, kesällä järvi siintää rakennusten lomasta ja kahvilasta saa ostettua virvokkeita. Kiertele, katsele, kuvittele hetkeksi itsesi elämään tuota 1800-luvun elämää – ja mene kotona tyytyväisenä sisäsuihkuun 🙂

17 kommenttia

  • reetaeevi

    Aivan uutta historiatietoa minulle nämä kirkkotuvat ja näyttää todellakin vierailunarvoiselta paikalta. Kiitos informatiivisesta postauksesta. Kauniita ovat kuvat!

  • Reetta

    Vuosia sitten, kun käväisin kylässä utsjokelaisen ystävän luona, piipahdimme kirkkotupien pihalla, mutta ne taisivat olla kiinni kun ei minulla ole tarkempaa muistikuvaa alueesta. Hyvä tämä historiakertaus, en tiennytkään niiden alkuperäistä tarkoitusta!

    • Karoliina / bonjourpositivity

      Joo ne eivät aina ole avoinna mutta ulkopuolelta toki pääsee katselemaan aina. Kiva päästä hieman kurkkaamaan sisällekin toki!

  • Elina / elinanmatkalaukussa

    Ompa kivan näkösiä! Ohitamme itseasiassa tänä kesänä Utsjoen, joten täytyypä pysähtyä tuolla. Voin niin hyvin kuvitella, pohjoisen pitkien välimatkojen takia noiden olleen hyvässä käytössä kirkolle päin tullessa ja sen, kun ihmiset ovat tavanneet siellä muita kyläläisiä pitkästä aikaa! 🙂

  • Reissu-Jani

    Hieno paikka. Tuli käytyä kesäkuussa. Tuon kivikirkon koko hämmästytti todella. Paikalla sai myös hyviä lettuja kahvilasta.

    • Karoliina / bonjourpositivity

      Joo, nyt mentiin sulkemisaikaan niin ei enää kahvila palvellut mutta ihana oli paikka onneksi ilman niitäkin 🙂

    • Karoliina / bonjourpositivity

      Hassua, miksiköhän Akismet oli tämän sun kommentin laittanut spämmiksi! Kannattaa joskus käväistä jos vielä sinne suunnalle menet – Utsjoki muutoinkin vei aivan mun sydämen!

    • Karoliina / bonjourpositivity

      Kyllä 😍 Ihana paikka, odotan vaan milloin pääsen uudestaan – toivottavasti ruskan aikaan!

%d bloggaajaa tykkää tästä: