-
Vartalosi on sinun – se saa näyttää juuri siltä miltä sinä haluat sen näyttävän
Kun olen kertonut aloittaneeni juoksuharrastuksen viime keväänä, arvatkaapas, mikä on yleisin toteamus tai kysymys? Vinkkinä, se ei liity jaksamiseen, kunnon kohenemiseen tai juoksuun sinänsä vaan se liittyy johonkin aivan epäolennaiseen. Se liittyy painoon. ”Ooo, paljon oot nyt onnistunut (??) tiputtamaan?” ”Wau, varmasti näkyy jo vaa’assa!” ”Hieno homma, pitäis itekin että maha pienenis” ” No katoinkin, että näytät laihemmalta.” Hymyilen, nyökkäilen, ja joudun tuottamaan pettymyksen: en ole pudottanut todennäköisesti yhtään kiloa, en ole joutunut uusimaan vaatekaappiani entisten vaatteiden käytyä liian suureksi. Mutta tiedättekös mitä? Tässä hommassa ei koskaan ole mulla ollut kyse laihtumisesta. Ensinnäkin, kai jokainen jo tietää, että liikunta yksin ei taianomaisesti laihduta? Tai ei ainakaan, jos juoksee neljänä päivänä…
-
Nollasta vitoseen – sohvalta hölkkääjäksi
Nollasta vitoseen – kuinka minusta tuli koronakeväänä juoksun harrastaja. Ai että minä juoksisin 5 kilometriä? No en todellellakaan. Ei, en juokse, en hölkkää, en jaksa enkä viitsi. Kävelen kyllä, oli se sitten 5, 10 tai 20 kilometriä, sillä ei väliä. Mutta yhtään nopeammin en tossua toisen eteen laita. Näin ajattelin oikeastaan aina, joskus kävin vähän ehkä juoksemassa mutta koska se ei tuntunut kivalta juosta täysin ilman treeniä yhtäkkiä sitä viittä kilometriä (yllätys…) niin se jäi aina yhteen kertaan. Hieman aina ärsytti, kun useat kollegat kävivät layoverilla juoksemassa, minä vain kameran kanssa kävelin ympäriinsä. Olisihan se kiva, mutta ei minusta siihen ole ajattelin aina. Kunnes tuli koronakevät ja kaipasin jotain muuta…