Sovitaanko somerauha vuodelle 2019?

Meitä voidaan syyllistää täysin aiheellisesti monista valinnoista joita elämässä teemme. Roskaaminen, luonnonvarojen tuhlaus, kierrättämättä jättäminen, lihansyönti, läheisten kaltoinkohtelu, eläinten kaltoinkohtelu, vihapuhe ja niin edelleen. Sanon aiheellisesti, sillä moni näistä asioista ovat oikeasti sellaisia, joilla on vaikutusta maapallon ja siellä elävien hyvinvointiin tavalla tai toisella. Mutta on eräs asia josta olen huomannut ihmisten syyllistävän toisiaan, ja mielestäni täysin aiheetta. Vai mitä mieltä olet sinä siitä, että toisten sosiaalisen elämän käyttöä ja näyttöä tai asioita joita hän siellä jakaa moititaan, dissataan ja todetaan jollain tavoin vääräksi? Vaikkei nämä asiat ketään vähimmässäkään määrin satuta tai loukkaa?

”Milleniaalit elävät instagrammable-momentteja varten”, ”Muokkaatko sinäkin kuviasi väärin” ja ylipäänsä ”Muokkaatko kuviasi – häpeätkö siis elämääsi” tyyliset avaukset ovat harmittavan yleisiä sosiaalisen median keskusteluissa. Mutta mikä siinä sitten ärsyttää, kuinka toiset sosiaalista mediaa käyttävät, jos se käyttö ei loukkaa ketään eikä ole millään tavoin vastoin yleisiä normeja ja kauniita käyttäytymistapoja? Kun joku kertoo harrastuksestaan? Kun joku ylpeänä tai ainakin itse omasta työstään tyytyväisenä kertoo jostain tai julkaisee kuvan jostain?

Sanotaan, että omia kuvian ”liikaa” käsittelevät ihmiset pakenevat todellista elämää, huijaavat muita, jopa häpeävät sitä omaa, harmaata elämäänsä. Mukavasta harrastuksesta kertovalle todetaan, että hän yrittää vain ja ainoastaan hakea huomiota tuolla tekemisellään. Itse ajattelen toisin, ajattelen, että valokuvaus ja siihen saumattomasti kuuluva jonkin asteinen kuvien käsittely ovat vain yksi luovuuden muoto, yksi tapa ilmaista itseään ja kokeilla taitojaan. Tykkään itsekin leikkiä kuvilla ja tykkään myös katsella kaikenlaisia kuvia, käsittelyn jäljiltä tai ilman. Ja jos en jostain kuvasta tai tyylistä pidä, hyppään tyynesti ylitse siitä sen suurempaa numeroa tekemättä. Sillä mikä minä olen sanomaan kenen tyyli ja tapa ovat ne oikeat? Ja sitten se, että joku kertoo iloisena harrastuksestaan, joka todellakaan ei ketään satuta – miten voi olla mahdollista, että sekin on joidenkin mielestä väärin tehtyä? Tämä kaikki tuntuu niin turhalta ja turhauttavalta, vaikka itse ei jostain tykkää eikö voisi antaa ihmisten tuntea tyytyväisyyttä ja jopa – sus siunatkoon – antaa heidän tuntea ylpeyttä ja jakaa fiiliksiä tekemisistään?

Joillekin kuvien käsittely voi olla hauska harrastus, toinen taas vannoo ”aidon” nimeen ja vie vain värien saturaatiot minimiin ja kolmas julkaisee täysin käsittelemättömiä kuvia suoraan puhelimestaan. Yhdellä on kuvissa peiliselfieitä, toisella maisemia, kolmannella cafe latteja. Mutta eikö kaikki ole yhtä hyviä, jos tarkoituksena ei olekaan räjäyttää internettiä tai tehdä vuosisadan suurinta taidetta? Jokainen varmasti tykkää siitä postaamastaan kuvasta tai kirjoituksesta, on miettinyt ennen send-napin painallusta ja tuntee tyytyväisyyttä, myös ylpeyttä, tekemisistään. Ja jokaisen täytyy saada näin tunteakin!

Toinen aivan totaalisen pähkähullu esimerkki on mielestäni se, että Twitterissä, jota olen tähän saakka pitänyt suhteellisen järkevänä keskustelupaikkana, olen saanut seurata leuat auki loksahtaneena aivan absurdilta vaikuttavaa asiaa. Eräs Twitter-käyttäjä, kirja-alan ammattilainen, on nimittäin kertonut harrastuksestaan ja jakanut siihen liittyviä fiiliksiään ja päivittänyt vuoden mittaan tämän harrastuksensa etenemistä. Ja mitä on tapahtunut? Hän on saanut ihmettelyjä, syytteitä valehtelusta, täyttä dissaamista ja jos jonkinlaisia moitteita tavastaan – uskokaa tai älkää – lukea kirjoja! Kyllä, luit oikein. Kirjojakin voi siis lukea väärin. Jotenkin tämä oli omalla kohdallani se stoppi, se hetki jolloin en enää kerta kaikkiaan pystynyt ymmärtämään kanssaihmisten ajatuksenjuoksua. Siis miten toisen henkilön lukemisharrastuksesta voi suuttua, ärsyyntyä ja jopa loukkaantua?

Mitä jos tänä alkaneena vuonna miettisimme hetken omaa käyttäytymistämme sosiaalisessa mediassa? Jos meinaan painaa lähetä-nappulaa kirjoitettuani kommentin joka voi pahoittaa lukijansa mielen, painankin delete-nappulaa. Mietin kommentoidessani miksi minun pitäisi päästä tuo mielipiteeni muka edes sanomaan, ketä se loppujen lopuksi kiinnostaa – onko tämän kommentin vain tarkoitus korostaa itseä ja omaa erinomaisuuttaan ja painaa muita alas?

Toivon, että vuosi 2019 on vuosi, jolloin jokainen saa hyvällä omalla tunnolla postata sosiaaliseen mediaan juuri sellaisia kuvia kuin haluaa, olivat ne sitten päiväkirjamaisia puhelinnäppäisyjä tai pitkälle editoituja haavemaailmakuvia. Poista tummat silmänalusesi, jos tämä saa fiiliksesi paremmaksi. Lisää palmunlehtiin vihreää, jos siltä tuntuu. Laita latteesi ekstra kerros kermavaahtoa, ihan vaan että se näyttää kuvassa kivemmalta. Jokainen saa kertoa omasta harrastuksestaan ilman, että toiset tulevat kertomaan sen olevan väärin suoritettu: pääasia, että itse tykkää siitä mitä tekee ja itselleen tulee siitä hyvä fiilis. Instagram on iso paikka ja sinne mahtuu ihan joka ikisen kuvat, käsitellyt ja käsittelemättömät ja Twitterissäkään ei ole pakko aina kommenttiaan kirjoittaa <3

(Ja ennen kun tässä kukaan rupeaa valittamaan, että eikö muka saisi keskustella ja kriittisestikin vielä, niin tottakai saa. Uskoisin, että jokainen erottaa rajan loukkaamisen ja kriittisen keskustelun välillä – ainakin toivon näin.)

Jos sinulla ei ole kivaa sanottavaa toisen henkilökohtaisesta tekemisestä tai harrastuksesta, kannattaa miettiä kakkosvaihtoehtoa ja olla vain hiljaa ja skrollata alaspäin: thank you, next.