Omapitäväinen – eteläkarjalaisten oma murresana
Omapitäväinen, kävelee kuin nainen… Näin me lapset lällättelimme Lappeenrannassa, jos leikkikaveri ei omalla lelullaan antanut meidän leikkiä. Sana on aina kuulunut omaan sanavarastooni joten olikin melkoinen ihmetys huomata, että sepä ei yleisesti tunnettu sana olekaan. Eivät ymmärtäneet lahtelaiset, kun jotain omapitäväiseksi leikilläni moitin, hämmentyneinä katsoivat vain, kuin olisin vierasta kieltä puhunut. Ja niin ilmeisesti vähän puhuinkin. Ainakin hämäläisten mielestä. Ja vissiin myös muun Suomen.
Tein pienen tutkimuksen Twitterissä ja Facebookissa ja kyllä, sana omapitäväinen on täysin outo heille ketkä eivät lapsena ole Lappeenranta-Lemi-Imatra suunnalla elelleet. Ja itseasiassa osalle heistäkin ketkä ovat. Omapitäväinen näyttää siis olevan hyvinkin pienen väestöryhmän käyttämä murresana, eikä ole nykyään vissiin senkään vertaa käytössä. Moni muistaa sanaa lapsena käyttäneensä mutta nykyiseen sanavarastoon se ei enää ehkä kuulu. Tosin tähän voisi olla syynä sekin, ettei aikuiset käyttäydy soveliaisuussyistä niin omapitäväisesti kuin lapset: vaikkei omaansa haluaisi lainata se kuitenkin tehdään, koska halutaan käyttäytyä korrektisti. Lapsia korrektius ei vähempää voisi kiinnostaa.
Kun juontaja Anne Laine alkoi puhua ”omapitäväisyydestä” joutui puolet toimituksesta suuren hämmennyksen tilaan. Hämmentyneet olivat poikkeuksetta ulkopaikkakuntalaisia. Omapitäväisyys näyttäisikin olevan eteläkarjalainen sana, jota ei muualla Suomessa tunneta.
Yle
Omapitäväinen tarkoittaa siis sitä, kun toinen ei omaansa haluaisi antaa, on siis omaansa pitävä. Tätä ei missään nimessä saa sekoittaa sanaan itsekäs, sillä omapitäväinen ei kanna mukanaan mitään negatiivista kaikua, se vain on vähän sellainen ominaisuus, senhetkinen olotila. Lapsena kaverin kanssa leikittiin ja tottakai se kaverin nukke oli paljon kivempi joten kysyit, saisitko siekii sillä leikkiä. Mutta kaveripa ei antanut, sanoi että leikkii sillä ite. ”Yks on iha omapitäväinen!” tuli tuomio ja leikki jatkui, vaikkakin vähän ärsytti moinen omapitäväisyys.
Hauska on nyt ollut tajuta, että sana on todella sellainen erikoisuus, jota eivät edes kaikki eteläkarjalaiset tunnista. Eikö olekin upeaa ja rikasta tämä meidän kielemme kaikkine ihanine murteineen! Onko sinun murteessa paljon sanoja joita ei muualla tunnisteta? (En tiedä kannattaako tätä edes turkulaisilta ja tamperelaisilta kysyä, teillähän on aivan omat kielenne!) Mutta on se hassu fiilis tajuta, että edes oman maan rajojen sisäpuolella sinua ei aina ymmärretä – ja sanan selittäminenkin on vaikeaa, kuin ei aivan samaa tarkoitusta ole kirjakielen sanoissa olemassa. Vielä kerran haluan siis muistuttaa, että omapitäväinen ei ole itsekäs ihminen, ei saa näitä kahta sekoittaa 😉
Samaan sakkiin kuuluvat ilmeisesti jossain määrin myös sanat venkoilla (älä venkoile ku mie yritän laittaa nää sukat siulle jalkaan!) koussikka (siul ko on se koussikka siin ni kauhase tästä nää veet ämpäriin), metka (no se ol kyl nii metka tapaus, kyl mie aion sitä tavata toistekii), holotna (tänää on nii holotna et pitää vissii villatakki laittaa päälle), nökönuuka (ei menny nyt iha pilkullee mut ei se niin nökönuukaa ole). Kuulostaako näistä mikään tutummalta kuin tuo omapitäväinen?
