Ne elämän eteentuomat yllätykset

Mistä alkaisin? Siitä hetkestä, jolloin sain päähänpiston kokeilla, josko minulla olisi rahkeita kokonaan uuteen työhön? Siitä, kun eteentulleet haastattelut, testit ja tehtävät selvitin ja sain tietää tulleeni työhön valituksi? Vai kenties siitä hetkestä, kun istuin silloisen, aivan ihanan ja upean, esinaiseni edessä ja irtisanoin itseni niin kovin rakastamastani firmasta, irtaannuin maailman parhaista työkavereista ja turvallisen tutusta, osaamastani, hallitsemastani viestinnän työstä? Kun hyppäsin huikealle 8 viikon matkalle uuteen ammattiin, harjoittelin savusukellusta, elvytystä, defibrillaattorin käyttöä, hätäsynnytyksiä, evakuointeja, itsepuolustusta, käsirautojen käyttöä, lentokoneen ovien sulkemista, opiskelin tuhansia sivuja ilmailulainsäädäntöä ja lentokoneiden manuaaleja? Siitä, kun ensimmäistä kertaa nousin taivaalle en matkustajana, vaan työtä tekevänä?

Lue lisää: Viestinnän ammattailaisesta lentoemännäksi

Aloitan kuintenkin siitä, kun kesällä 2016, vain neljä kuukautta uuden työn aloittamisen jälkeen, koin henkisen notkahduksen. Honeymoon uuden työn suhteen taisi olla tuossa vaiheessa ohi ja ikävä entiseen iski kuin leka, tuntui, että haluan palata oman työpöytäni ääreen, kirjoittamaan, suunnittelemaan ja projektien pariin. Jira! Excel! Word! Power Point! SAP! En ollut lainkaan varma, että olin tehnyt oikean ratkaisun jättäessäni tuon unelmieni ammatin taakseni ja hypätessäni siiville, kohti täysin erilaista elämää. Hetkittäin koin jopa suurta katumusta, olinko pilannut kaiken, oman tulevaisuuteni viestinnän saralla, toiveet tehdä tuota työtä enää koskaan? Haluanko sittenkään lennellä maasta toiseen joka päivä vaihtuvien työkavereiden kanssa? Mitä jos menisinkin anelemaan entiseltä työpaikaltani työtä takaisin, entistä työtäni, uutta työtä, ihan mitä vain työtä, kunhan vain pääsisin takaisin viestinnän pariin, vanhojen kollegoiden luo, takaisin tuttuun ja totuttuun. Mitä oikein ajattelin sieltä lähtiessäni?

Koska luonteeseeni kuitenkin kuuluu katsoa tilanteet loppuun saakka, annoin itselleni aikaa syksyyn. Kenties siihen mennessä tulen tulokseen, että palaan johonkin viestinnän hommiin ja unohdan tämän koko hairahdukseni taivaalle – tai sitten tykästyn uuteen ammattiini ja haluan siihen jäädä. Tällainen päätös ja oma deadline auttoivat rauhoittumaan ja unohtamaan jokapäiväisen tuskailun, pohtimisen, haikailun ja stressaamisen. Saatoin rentoutua ja keskittyä työhöni – ja antoihan se aivan erilailla myös aikaa bloggaamiselle, kun töitä ei koskaan tarvinnut ottaa iltapuhteiksi kotiin!

Tuli heinäkuu, ja uuden firmani viestinnästä Manti kysyi, olisiko minulla halukkuutta tehdä Instagramiin take over joltain sen kuun työreissultani. Tokihan suostuin, blogin ja Instan ollessa osana päivittäistä yksityiselämääni joka tapauksessa. Saisinpahan lisää mielekästä ajateltavaa murehtimisen sijaan. Heinäkuun puolivälissä (tarkkaan sanoen lensin sinne 10.7. ja aloitin takeoverin 11.7.2016) sitten suuntasin kohti Etelä-Koreaa ja valmistauduin sieltä materiaalia keräämään. Kamera mukanani kuljeskelin Incheonissa, kuvasin ja päivitin Finnairin Instagramiin. Kerroin  kuka olen ja mitä teen, vastailin kysymyksiin ja juttelin seuraajien kanssa. Sain myös toki uusia seuraajia henkilökohtaiselle tililleni, näistä seuraajista yksi kiinnitti heti huomioni: ranskalainen, hollannissa asuva insinööri-valokuvaaja, jonka upeita revontulikuvia olin joskus ihaillutkin. Täytyy myöntää, että kyllähän se sydäntä sykähdytti, kun valokuvausta ammatikseenkin tekevä kuvistani piti – tuli olo, että jotain olen tehnyt hyvin.

Tästä bambikuvasta kaikki siis sai alkunsa päivälleen neljä vuotta sitten 😉

Viikot kuluivat, luovutin Finnairin IG-tilin toisten haltuun ja jatkoin valokuvaamista, töitä ja haikailua menneeseen. Asia joka tosin nyt oli muuttunut oli uusi tuttavuus, jonka kanssa vaihdoimme sanan siellä toisen täällä, lähinnä Instagramin kuvien yhteydessä. Tiedättekö sen fiiliksen, kun joku täysin ventovieras tuntuu kovin tutulta ja helposti lähestyttävältä, kiinnostavalta? Kuin vanha ystävä jonka kanssa voit jakaa kaikki ajatuksesi ja joka saa sinut aina hyvälle mielelle? Vanha ystävä, mutta sellaisella kutkuttavalla twistillä… Sellainen oli fiiikseni, kun tämän uuden ihmisen kanssa kirjoittelimme. En tiennyt hänestä muuta kuin mitä Instagramin valokuvat kertoivat, en ikää, ulkonäköä tai mitään muuta henkilökohtaista – hän kun ei tililleen sellaisia lainkaan postannut. Silti tuntui, kuin olisin tuntenut hänet jo kauan. Keskustelut pitenivät, siirtyivät Facebookin kautta Whatsappiin ja jatkuivat joskus kuusikin tuntia kerrallaan – kuinka voikin jonkun kanssa olla niin hauskaa, niin helppoa kommunikoida? Aamun ensimmäisenä ja illan viimeisenä ei mielessä enää ollut somen tarkistaminen vaan tämän elämääni yllättäen ilmestyneen ihmisen kanssa juttelu. Tuntui, että noiden satojen tuntien aikana opimme toisistamme kaiken ja enemmän, ja muutaman kuukauden jokahetkisen viestittelyn jälkeen oli selkeää, että ainoa asia jonka voimme tehdä, oli tavata livenä, ilman FaceTimeä, Whatsappia tai Instagramia.

Sovimme treffit lokakuiselle päivälle, luonnollisestikin lentokentälle, mihinkä muuallekaan. Itse lensin paikalle suoraan Shanghaista, hän Amsterdamista, ja tapasimme lentokentän tuloaulassa. Ja se jännitys, se oli jotain aivan kamalaa! Laitoin viestiä koneesta poistuessani ja pyysin, voisiko käydä ostamassa minulle kahvin – yläkerran kahviosta, sillä pidin enemmän siitä kuin Starbucksin versiosta 😀 Jotainhan minun oli keksittävä, että minä olisin se, joka on ensimmäisenä paikalla ja saisin odottaa turvallisesti jonkin tolpan takana…. Ja sieltä hän sitten pian saapui, kahvikuppi kädessään, niin tuttuna ja niin jännittävän uutena. Tuosta hetkestä alkoi meille molemmille uusi elämä, tuo hetki sinetöi sen, jonka jo molemmat olimme niiden pitkien, lukuisten keskustelujen aikana tajunneet. Tästä alkaisi loppuelämämme taival yhdessä.

Kyseisestä kohtaamisesta lentokentällä on nyt neljä vuotta, ja vaikka etäsuhteessa eläminen ja kahden maan välillä reissaaminen ja kahdessa kaupungissa asuminen, molempien työmatkat ja epäsäännölliset aikataulut eivät asioita ainakaan helpota, olemme tässä, edelleen niin onnellisina, edelleen rakastuneina, edelleen joka päivä yhtä sitoutuneina, kaikki ihana edessämme. Insinöörin ajattelumallit helpottavat niinä hetkinä, kun minun hösellykset ja yliajattelut meinaavat saada otteen mielestäni. Hän tuo suhteeseen sen järjellä ja logiikalla ajattelun, ja minä taidan tuoda soppaan sitten taas sen hieman höselömmän puolen, hoidan sen kaiken stressaamisen ja ylireagoinnin – tasapainoahan tarvitaan, eikö? Mutta pääasia on, että tämä sattuma tapahtui ja kaikki kuljetti meidät tähän päivään ja moniin tuleviin.

Ja tämä on se, mistä olen myös puhunut muutamalle yleisölle: jokaisella elämän käännekohdalla on tarkoitus, tarkoitus joka ei välttämättä ole nähtävissä kuin vasta myöhemmin, elämää taaksepäin katsellessa. Vaikka niin kamalasti kirpaisikin työpaikan vaihtaminen ja sitä ehkä jopa hetkellisesti kovastikin kaduin, lopputuloksen tietäen tekisin saman aivan varmasti uudelleen. Joitan sattumuksen tuomia asioita ei vain koskaan voi ennustaa eikä niitä haluaisi suunnitella mitenkään toisin. Minun työpaikanvaihdolla oli kuin olikin tarkoituksensa – onneksi päätin antaa itselleni aikaa enkä silloin kesäkuussa lähtenyt muille teille. Jos pysähdyt miettimään omaa elämääsi, ja siinä olleita käännekohtia, huomaat tämän helposti. Käännekohdat voivat olla iloisia, ne voivat olla surullisia, ne voivat olla rankkoja. Mutta niistä jokaista on tarvittu, että olet juuri tässä hetkessä, juuri tässä vaiheessa elämääsi. Olet se sinä, joka juuri nyt olet.

Niin ja se tarinan opetus? Aina kannattaa suostua, kuin pyydetään mukaan johonkin uuteen – se voi johtaa vaikkapa elämäsi rakkauden luo 😉

4 thoughts on “Ne elämän eteentuomat yllätykset

  1. Ihana kirjoitus! <3 Ja niin totta! Mä uskon myös siihen, että pitää antaa elämän viedä, eikä itsepintaisesti roikkua vanhassa. Onnea ja kivoja yllätyksiä teille vastedeskin.

    1. Karoliina / bonjourpositivity sanoo:

      Kiitos Sanna ❤️ Näin se vaan menee, että vaikka itse mitä miettisi elämänsä varalle se kuitenkin useasti onnistuu yllättämään.

Kommentoi :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.