Maailma on sinun

Tänään monessa kodissa vietetään tunteikasta päivää. Lapsi, nuori tai nuori aikuinen on saanut todistuksensa, joku päättää alakoulun, toinen yläkoulun, yksi lukion, yksi valmistuu ammattiin. Kaikki yhtä arvokkaita, kaikki tämän hetkensä ansainneet. Virstanpylväät ovat tärkeitä elämässä, niitä on aina syytä juhlistaa – erityisesti aikana, jolloin kaikki tuntuu olevan päälaellaan. Tänä keväänä joka ikinen kouluvuoden taputellut on stipendin arvoinen, ei ole ollut helppoa heillä kellään elää tässä muuttuvassa, oudossa arjessa ja yrittää siinä koulusta suoriutua. Toivottavasti jokainen osaa olla myös tämän vuoksi itselleen armollinen jos tuntuu, ettei sitä omaa haluamaansa ole pystynyt saavuttamaan. Meillä, ja ennen kaikkea sinulla, on aikaa.

Muistelin aamulla omaa ylioppilasjuhlaani, sitä aamua ja niitä tunteita. Kun maailma oli meidän, ja me oltiin valmiita kohtaamaan maailma omien siipiemme kannattelemina. Suuria unelmia, suuria toiveita, hieman jännitystä ja kenties vähän pelkoakin. Intoa ainakin rutkasti. Ja mielessä ajatus siitä, kuinka tästä seuraavaksi lähdetään opiskelemaan se viimeinen rutistus, saadaan työpaikka, ollaan töissä ja jäädään sitten jonain päivänä ansaitulle eläkkeelle. Niinkuin vielä vanhempamme tekivät. Mutta maailma on muuttunut, asenteet, mahdollisuudet, normit ovat muuttuneet. Emme enää ajattele olevamme sen yhden ammatin pauloissa loppuikäämme, emme ajattele opintojen olevan ne yhdet ja ainoat, emme usko olevamme valmiit sen ensimmäisen tutkinnon suoritettuamme. Ja se on hyvä.

Miettikää, mikä paine ja stressi siinä on, kun yrittää nuorena, aikuistumisen ja itsenäistymisen sekamelskassa, vielä keksiä sen asian mitä haluaa tehdä koko loppuelämänsä ajan. Täysin kohtuuton ajatuskin, eikö? Huomattavasti parempi, armollisempi ja lempeämpi on ajatella niin, että ottaa sen ensimmäisen askelen, opiskelee ehkä sen ensimmäisen tutkinnon tai valmistuu siihen ensimmäiseen ammattiin – ja katsoo sitten mihin se elämä vie. Kenties kesken opintojen huomaat, että hei, tämähän ei ole yhtään sitä mitä haluan ja se on todellakin ok. On ok vaihtaa opintojen suuntaa, on ok huomata, että se mitä luuli haluavansa ei sitä olekaan. On ok vaikka valmistuminen viivästyisi kun elämä vie hetkeksi muualle. Maailma on aina muutoksessa, ei siis meidänkään tarvitse onneksi jämähtää paikoillemme. Meidän ei tarvitse tulla valmiiksi, mutta ei myöskään tarvitse ajatella että olemme muka jotenkin keskeneräisiä. Voimme aina opiskella lisää, voimme vaihtaa ammattia, voimme muuttaa elämäämme. Voimme muuttua. Mutta olemme aina kokonaisia ja juuri täydellisiä sellaisena kuin olemme, tutkinnolla tai ilman.

Tärkeämpää kuin mikään opiskelu tai titteli on aina nimittäin se, että opit tuntemaan itseäsi. Opit rakastamaan ja hyväksymään itsesi ja sen millainen olet. Opit olemaan itsellesi armollinen ja opit kestämään myös niitä elämässä eteen tulevia epävarmuuksia, huonoja hetkiä, vääriä päätöksiä ja pilalle menneitä suunnitelmia. Ja pääsemään niistä yli. Kasvatat resilienssiäsi ja kasvat ihmisenä. Teet päätöksiä sen perusteella mitä itse haluat ja koet sinulle hyväksi, elät omannäköistä elämääsi. Kunnioitat muita mutta et ole muiden ovimattona, rakastat toisia mutta rakastat itseäsi vielä enemmän. Kuuntelet neuvoja ja ohjeita mutta kuuntelet myös omaa sydäntäsi. Et vahingoita toisia mutta ennen kaikkea et vahingoita itseäsi, omaa sisintäsi, omia ajatuksiasi, omaa minuuttasi. Ennen kaikkea, avaa sydämesi rakkaudelle, toisten kunnioitukselle ja itsesi hyväksynnälle, näillä pääsee elämässä jo pitkälle. Sydämen sivistys avaa monia ovia.

Maailma on minun, maailma on sinun
Maailma on tehty meitä varten
Jokainen tänne jonkun jäljen jättää