Mikä Pokemonissa tai Konmarissa ärsyttää?
Voi luoja, toikin pelaa Pokemonia, ei silläkään muka muuta tekemistä elämässään ole… Siis uskomatonta, toikin on mukana siinä KonMari-kultissa, täysin sekaisin se taitaa olla… Huom, mä en sitten todellakaan pelaa Pokemonia enkä konmarita kotiani, enkä tajua tällaisia ihmisiä lainkaan… Mulla on parempaakin tekemistä (lue: olen teitä fiksumpi) kuin moiset lapselliset touhut…
Viime aikoina sosiaalinen media on jakautunut kahtia: on niitä, joiden mielestä on virkistävää ja hauskaa, ehkäpä jopa leppoisaa ja silmiä avaavaakin touhuilla vaikkapa Pokemonien kanssa. Sitten on ne toiset, jotka jyrkästi nämä touhut tuomitsevat lapsellisina, naurettavina, turhina hömpötyksinä, hölmöjen touhuna. Lehtien kolumnistit kilvan kirjoittavat KonMaria kritisoivia ja sille naureskelevia artikkeleja, tuomiten konmarittavat säälittäviksi, tavaroita hukkaan heittäviksi, helppoheikin viettelemiksi joutuneiksi idiooteiksi.
Mikä tässä ihmisiä ärsyttää niin kovin? Se, että aiemmin tietokoneisiin napanuoralla kiinni olleet ovat lähteneet ulos ja – herranjestas – kävelevät siellä kilometrien lenkkejä aamusta iltaan (huom, teini heräsi sunnuntaiaamuna seitsemältä ja lähti keskustaan etsimään Pokemoneja!)? Se, että ihmiset tutustuvat uusiin tyyppeihin, pitäessään hauskaa tämän uuden pelin kanssa? Se, että joku saa rohkeutta irtaantua huonosta parisuhteesta tai vaihtaa työpaikkaa, kun on KonMarin kirjaa lukenut? Se, että joku ei halua enää vain tyytyä elämässään, vaan haluaa tehdä siitä juuri itselleen täydellistä, aloittaen kodin järjestelystä?
Mikä sitten olisi se oikea, aikuinen, tapa elää? Murjottaa kotona illat tv:tä katsoen tai olutta juoden? Elää tyytymätöntä elämää vailla rohkeutta tehdä niitä tarvittavia muutoksia, koska muut saattavat sanoa jotain ikävää? Pitää naama peruslukemilla aina ja iänkaikkisesti, sillä eihän tänne olla hauskaa tultu pitämään vaan kärsimään ja sitkuttelemaan elämä läpi? Vai ärsyttääkö siinä se, ettei itse joko kehtaa tai pysty Pokemonia pelaamaan tai konmarittamaan asuntoaan?
Niin kauan, kun ihminen ei pelailullaan tai asunnon siivoiluillaan muita vahingoita, eikö annettaisi jokaisen tehdä elämällään juuri sitä, mitä haluaa? Ja jos itse ei halua vähän hassutella tai laittaa kotia/elämää/ajatuksiaan järjestykseen japanilaisin opein, annetaanko kuitenkin muiden niin tehdä, jos näin haluavat? Kukaan ei sinua pakota metsästämään yhtään Pikachua tai luopumaan yhdestäkään lakanastasi, joten voit vallan vailla huolia jatkaa omaa elämääsi eteenpäin, näistä hörhöistä välittämättä.
Minä taidan napata koiran mukaani ja lähteä katsomaan, saisiko tuon tarvittavan viiden kilsan lenkin näin aamutuimaan tehtyä, jotta uusi otus minulle kuoriutuisi – eilen jo 5 + 2 kilsan lenkit tuli käveltyä. Sen jälkeen voinkin keitellä kahvit niin ihanasti järjestyksessä olevassa, konmaritetussa keittiössäni ja viikata pyykit kauniisti kaappeihin. Ihanaa ja aurinkoista viikkoa itse kullekin, ja annetaan kaikkien kukkien (ja pokemonien) kukkia eikä oteta kaikkea niin kovin vakavasti!
P.S. Olipa eilen myös Vihreiden Ville Niinistö ja Emma Kari tavattu puistosta pokemoneilemasta – ihan parin muun tyypin kanssa…
