Lifestyle

CV 2020 – miten laatia hyvä ansioluettelo?

CV, sen rakentaminen ja viilaus tuli itselleni ajankohtaiseksi, kun viime viikolla sain tietää kuuluvani toistaiseksi lomautettuun porukkaan. Kerroin asiasta avoimesti LinkedInissä ja Twitterissä, samoin täällä blogissani ja sain todella paljon viestejä ja vinkkejä juuri CV:n ja työhakemuksen osalta. Saatuani hurjasti vinkkejä asiaan liittyen ajattelin, että haluan ehdottomasti jakaa nämä kaikille muillekin jotka samojen juttujen kanssa juuri nyt pähkäilevät. Kiitän suuresti jokaista, joka keskusteluun osallistui ja ideoitaan kertoi, niistä on valtavasti hyötyä minulle – toivottavasti myös sinulle! Mikäli sulla on näihin lisättävää tai kommentoitavaa laita viestiä – kaikki apu on varmasti meille lomautetuille tai työttömäksi jääneille tarpeen!

Yksi CV ei käy kaikkialle

Niin mukava kuin se olisikin, ei valitettavasti yhtä ja samaa CV:tä voi käyttää sellaisenaan kaikkiin hakuihin. On hyvä olla olemassa jonkinlainen ”tietopankki” itsellä, johon on kerännyt tarkasti kaiken mahdollisen työ- ja opiskeluhistoriasta. Tästä tietopankista on sitten helpompi valita aina ne relevanteimmat juuri kyseiseen tehtävään.

  • Tuo selville juuri ne taidot joita sinulla on siihen kyseiseen tehtävään.
  • Lue hakuilmoitus tarkasti useaan kertaan, jotta tiedät täsmälleen mitä kysytään ja mitä sinä vastaat. Mitä tiettyjä taitoja, ohjelmia, avainsanoja mainitaan? Käytä näitä kun ansioluetteloa laadit.

Printtaa hakemasi työpaikan ilmoitus ja lue se vähintään kolmeen kertaan läpi. Neljännellä kerralla alleviivaa tärkeimmät asiat, jotka tunnistat seuraavista verbeistä: haetaanedellytetääntoivomme. Kun kirjoitat CV:täsi, pidä visusti huoli siitä, että kirjoitat sen täsmälleen näitä asioita vastaavaksi

Pipsa Aro
CV laatiminen

Älä kerro aivan kaikkea

Niin mukava kuin olisikin listata CV:en kaikki mahdolliset työtehtävät ja koulutukset harrastuksineen mitä olet elämäsi aikana tehnyt, ei tälle ole tarvetta. Ei ole tarkoitus kertoa koko työhistorian pieniä nyansseja vaan tuoda esiin haetun tehtävän kannalta olennaiset. Pois voi usean asiantuntijan mielestä jättää myös seuraavat:

  • Syntymäaika
  • Harrastukset (Mikäli eivät olennaisia tässä työtehtävässä. Toki jos harrastuksen myötä olet saanut tehtävässä hyödyntäviä taitoja tai tietoja kannattaa ne ehdottomasti kertoa.)
  • Siviilisääty

Korosta näitä CV:ssäsi

Titteli ei vielä kerro mitään rekrytoijalle, kerro siis mitä olet saanut aikaan. Onko sinulle kertoa numeraalisia seikkoja? Kasvatitko myyntiä xx euroa omalla toimenpiteelläsi? Loitko säästöä? Paransit prosessia, säästit aikaa tai rahaa? Kerro niistä, ei näitä mistään muualta voi tietää!

Avaa erityisesti kyseiseen tehtävään liittyviä saavutuksiasi, olivat ne sitten harrastus- tai työnteon puolelta. Opitko käyttämään kyseistä ohjelmaa vapaaehtoistyössäsi? Sano se!

Onko sinulla ajankohtaista tietoa alasta, kävitkö juuri siihen liittyvän kurssin? Oletko opiskellut omatoimisesti tehtävässä kysyttyjä asioita? Avaa näitä ansioluettelossakin.

Tsekkaa nämä lopuksi

  • Löytyyhän ansioluettelostasi kyseisessä rekryilmoituksessa olleita avainsanoja?
  • Hyvä CV:n pituus on 1-2 sivua.
  • Luetuta mahdollisuuksien mukaan CV jollain muulla, ettei sinne jää kirjoitusvirheitä ja se on visuaalisesti selkeä sekä haettavaan paikkaan sopiva.
  • Pidä CV yksinkertaisena ja tarkista, että yhteystiedot ovat helposti nähtävillä.
  • Onhan CV:n alussa intro jossa kerrot, miksi olisit paras valinta tähän kyseiseen tehtävään – eli se, mitä arvoa juuri sinä tuot tähän työhön, ei se mitä arvoa työ sinulle toisi.
  • Voit pyytää esimerkiksi entisiltä kollegoilta tai esimiehiltä suosituksia LinkedIniin tai ihan vaikkapa sähköpostilla ja käyttää näitä tuomassa syvyyttä ansioluetteloosi ja kertomaan sinusta työntekijänä.
  • Etene koulutus- ja työkokemuksessa uusimmasta vanhimpaan, eli viimeisin kokemus ylimpänä.
  • Käytä bulleteja, ei pitkiä kappaleita. Näin ansioluettelosi on helppolukuinen.
  • Muista käyttää selkeästi erottuvia väliotsikoita.
  • Lisää myös suosittelijat, tarkista heidän yhteystietonsa tai mainitse, että annat yhteystiedot pyydettäessä. Muista varmistaa myös, että tämä on ok myös suosittelijallesi.
  • Tallenna CV pdf-muodossa. Näin varmistat, että vastaanottaja saa sen avattua riippumatta siitä, mitä järjestelmää hän tai sinä käytätte.

Mitä muuta tarvitsen?

Valitettavasti pelkkä CV ei vielä auta työpaikan haussa, vaikka se todella tärkeä osa sitä onkin. On nimittäin jotain vielä tärkeämpää: työhakemus. Hakemuksessa katsotaan, ymmärtääkö hakija mitä tehtävää ja paikkaa on hakemassa ja vastaako hän siihen, mitä ilmoituksessa on pyydetty. Ajattele ilmoitusta tehtävänantona ja sinun tulee osata vastata siihen, ei rönsyillä muihin aiheisiin.

Hale Okkonen

Herättelikö tämä sinua, joka olet työtä hakemassa tai sitä suunnittelemassa? Toivottavasti näistä vinkeistä on sulle hyötyä, itse olen ainakin saanut rutkasti työkaluja joilla ryhtyä hommiin. Kannattaa tutustua myös YouTubeen, sieltä löytyy aiheesta paljon videoita. Minulle vinkattiin myös monesta yrityksestä, jotka auttavat työnhaussa, laitan nekin tähän alle. Ollaan yhteydessä ja jos mitä tahansa asiaan liittyvää mieleesi tulee, laita viestiä!

Älä piilota osaamistasi

Millainen on hyvä CV-kuva

Canvan simppelit ilmaiset CV-mallit

Apua työnhakuprofiilin päivitykseen: Applikoi

Uravalmennusta ja sparrausta: Julia Kaukinen

Apua työnhakuun: Vauhdittamo

%d bloggaajaa tykkää tästä: