Omapitäväinen – eteläkarjalaisten oma murresana

Omapitäväinen, kävelee kuin nainen… Näin me lapset lällättelimme Lappeenrannassa, jos leikkikaveri ei omalla lelullaan antanut meidän leikkiä. Sana on aina kuulunut omaan sanavarastooni joten olikin melkoinen ihmetys huomata, että sepä ei yleisesti tunnettu sana olekaan. Eivät ymmärtäneet lahtelaiset, kun jotain omapitäväiseksi leikilläni moitin, hämmentyneinä katsoivat vain, kuin olisin vierasta kieltä puhunut. Ja niin ilmeisesti vähän puhuinkin. Ainakin hämäläisten mielestä. Ja vissiin myös muun Suomen.

Tein pienen tutkimuksen Twitterissä ja Facebookissa ja kyllä, sana omapitäväinen on täysin outo heille ketkä eivät lapsena ole Lappeenranta-Lemi-Imatra suunnalla elelleet. Ja itseasiassa osalle heistäkin ketkä ovat. Omapitäväinen näyttää siis olevan hyvinkin pienen väestöryhmän käyttämä murresana, eikä ole nykyään vissiin senkään vertaa käytössä. Moni muistaa sanaa lapsena käyttäneensä mutta nykyiseen sanavarastoon se ei enää ehkä kuulu. Tosin tähän voisi olla syynä sekin, ettei aikuiset käyttäydy soveliaisuussyistä niin omapitäväisesti kuin lapset: vaikkei omaansa haluaisi lainata se kuitenkin tehdään, koska halutaan käyttäytyä korrektisti. Lapsia korrektius ei vähempää voisi kiinnostaa.

Kun juontaja Anne Laine alkoi puhua “omapitäväisyydestä” joutui puolet toimituksesta suuren hämmennyksen tilaan. Hämmentyneet olivat poikkeuksetta ulkopaikkakuntalaisia. Omapitäväisyys näyttäisikin olevan eteläkarjalainen sana, jota ei muualla Suomessa tunneta.

Yle

Omapitäväinen tarkoittaa siis sitä, kun toinen ei omaansa haluaisi antaa, on siis omaansa pitävä. Tätä ei missään nimessä saa sekoittaa sanaan itsekäs, sillä omapitäväinen ei kanna mukanaan mitään negatiivista kaikua, se vain on vähän sellainen ominaisuus, senhetkinen olotila. Lapsena kaverin kanssa leikittiin ja tottakai se kaverin nukke oli paljon kivempi joten kysyit, saisitko siekii sillä leikkiä. Mutta kaveripa ei antanut, sanoi että leikkii sillä ite. “Yks on iha omapitäväinen!” tuli tuomio ja leikki jatkui, vaikkakin vähän ärsytti moinen omapitäväisyys.

Hauska on nyt ollut tajuta, että sana on todella sellainen erikoisuus, jota eivät edes kaikki eteläkarjalaiset tunnista. Eikö olekin upeaa ja rikasta tämä meidän kielemme kaikkine ihanine murteineen! Onko sinun murteessa paljon sanoja joita ei muualla tunnisteta? (En tiedä kannattaako tätä edes turkulaisilta ja tamperelaisilta kysyä, teillähän on aivan omat kielenne!) Mutta on se hassu fiilis tajuta, että edes oman maan rajojen sisäpuolella sinua ei aina ymmärretä – ja sanan selittäminenkin on vaikeaa, kuin ei aivan samaa tarkoitusta ole kirjakielen sanoissa olemassa. Vielä kerran haluan siis muistuttaa, että omapitäväinen ei ole itsekäs ihminen, ei saa näitä kahta sekoittaa 😉

omapitäväinen
omapitäväinen

Samaan sakkiin kuuluvat ilmeisesti jossain määrin myös sanat venkoilla (älä venkoile ku mie yritän laittaa nää sukat siulle jalkaan!) koussikka (siul ko on se koussikka siin ni kauhase tästä nää veet ämpäriin), metka (no se ol kyl nii metka tapaus, kyl mie aion sitä tavata toistekii), holotna (tänää on nii holotna et pitää vissii villatakki laittaa päälle), nökönuuka (ei menny nyt iha pilkullee mut ei se niin nökönuukaa ole). Kuulostaako näistä mikään tutummalta kuin tuo omapitäväinen?

Rakentavatko sanasi linnaa vai vallihautaa?

Nyt korona-aikaan on ollut meistä jokaisella ehkä aavistus entistä enemmän viettää aikaa sosiaalisessa mediassa. Itse olen ainakin huomannut, että esimerkiksi Twitterin käyttö (tai no, ainakin sen selailu) on omassa arjessa lisääntynyt huomattavasti. Samalla on päässyt seuraamaan, ikäänkuin aitiopaikalta, ihmisten keskinäistä kanssakäymistä silloin, kun välineenä ovat pelkät sanat, merkit ja hymiöt.

Liekö sitten tosiaan tämän omituisen, hieman ehkä pelottavankin, kevään vaikutusta mutta olen havainnut kielenkäytön selkeästi kärjistyneen tässä kevään edetessä. Mielipiteet terävöityvät siihen pisteeseen, jossa ne eivät enää ole keskustelevia eikä haastavia vaan loukkaavia ja satuttavia. Vastaukset kihisevät kiukkua, uudelleentwiittaukset vievät mukanaan usein tahallista väärinymmärrystä kun asioita irrotetaan viitekehyksistään. Asiasta ehkä raadollisin esimerkki oli nuoren ilmastoaktivistin kertomus siitä, kuinka aikuisten ihmisten taholta tapahtunut jatkuva mustamaalaus, haukkuminen, uhkailu ja kiihkoilu oli ajanut hänet loppuunpalamisen partaalle. Mikä meihin ihmisiin on mennyt?

Oletko miettinyt sanoja esimerkiksi työyhteisön sisällä? Kuinka helposti (ja usein niin kovin mukavasti) sitä kahvitauolla lähtee mukaan siihen “kuulitko jo siitä” -juoruiluun, jossa keskustelun kohteena saattaa olla esimerkiksi yhteinen työkaveri. Hyvin nopeasti porukkaan liittyy muitakin, vaihdetaan tietoja, mielipiteitä ja näkemyksiä asiasta joka on tai ei ole totta – sillä ei itse asiassa edes ole väliä vaan sillä, että me näin joka tapauksessa toimimme. Nuo pahat puheet ja sanat kulkevat eteenpäin ja vaikket ehkä sitä usko, monesti ne etenevät tuon kyseisen henkilön korviin – ja haluaisitko sinä olla hänen sijassaan tuolloin? Jos suljet hetkeksi nyt silmäsi ja kuvittelet itsesi syvän, synkeän vallihaudan pohjalle, vallihaudan johon ylhäältä käsin muut kurkistelevat ja sinulle naureskelevat, mitkä ovat fiiliksesi? Ei varmaan kovin hyvät.

Mitä jos seuraavalla kerralla kun törmäät ihmisiin, jotka juoruilemalla, julkisesti sosiaalisessa mediassa mollaamalla tai millä keinoin tahansa puhuvat tieten tahtoen pahaa toisesta, sinä olisitkin se joka vallihaudan sijaan rakentaisikin linnaa? Rakennat linnan jonka jykevät, sanoista muodostuneet muurit suojaavat tätä ihmistä. Ehkä voit kertoa, kuinka tämä henkilö on ahkera ja pidetty, kenties hän on mielestäsi tosi rohkea, osaa jotain mainiosti, on hyvä kuuntelija tai mitä vain positiivista. Kun puhut positiiviseen sävyyn uskoisin, että aika nopeasti muiden into negatiiviseen juoruiluun laantuu ja saattavatpa hetkeksi pysähtyä tuntemaan piston sydämessään. Ja mieti, miten huikealta tuntuu siitä ihmisestä silloin, kun nämä sanomasi asiat hänen korviinsa kantautuvat!

Sanat ovat siitä mahtava juttu, että niillä voi nopeasti tehdä muutoksen keskusteluun tai vaikkapa jonkun päivään – jopa elämään. Käytetään niitä siis niiden linnojen rakentamiseen vallihautojen sijaan – sillä sinne vallihautaan voi meistä jokainen vuorollaan joutua ja siellä ei ole kiva olla.

Vinkkejä kirjoittajille – kuinka jäädä lukijan mieleen?

Jokainen osaa kirjoittaa, mutta miten kirjoittaa sellaista tekstiä, joka jää mieleen ja joka kiinnostaa? Kokosin eri seminaareista saamiani ja hyväksi havaitsemiani vinkkejä kirjoittajille, näitä yritän itsekin muistaa hyödyntää tekstejä tehdessäni.

Olen viime vuosien mittaan työni (siis entisen sellaisen) puolesta vieraillut useissa markkinointiviestintää, sähköpostiviestintää, bloggaamista ja ylipäänsä kirjoittamista käsittelevissä seminaareissa ja tapahtumissa. Kaikista on jäänyt jotain käteen, joistakin vähän enemmän kuin toisista. Mutta aika pitkälti ne vinkit ja neuvot ovat yllättävänkin yhtenäisiä ja jos sieltä yhden haluaa nostaa ylitse muiden on se tämä: tee rohkeita päätöksiä ja etsi uusia näkökulmia. Ei mitkään firmat, blogit, nettisivut tai portaalit elä vuosikausia köllötellen tyytyväisenä siinä, mihin ovat nyt päässeet. Ellei uudistu, ellei kasva (enkä nyt tarkoita vain kaupallista kasvua) ja ellei pysy kehityksessä mukana saa pian huomata olevansa melko yksin ja unohdettu. Itselleni vuodenajan vaihtuminen on aina parasta aikaa muutoksille, silloin mieli on jotenkin valmiiksi virittynyt sille muutostaajuudelle – siihen on helppo ympätä muutokset työssäkin.

Eli kuinka sitten kannattaa vaikka sitä omaa blogiaan tai muuta nettisivustoaan kehittää? Ehkä näistä saa osviittaa ja apua, kun tätä itsekseen miettii:

  • Usko unelmiisi ja ennen kaikkea itseesi
  • Etsi uusia näkökulmia
  • Tee rohkeita päätöksiä
  • Luota niihin tekemiisi päätöksiin ja seiso niiden takana

Sitten kun nuo päätökset ja uudet suunnat ovat selvillä (eikä niiden tarvitse mitään suuria olla, jo pienen pienikin muutos yleensä piristää paitsi itseä myös yleisöä) voi ryhtyä miettimään vähän syvällisemmin, mitä sivullaan sitten haluaa jakaa, tai oikeastaan miten sen jaettavan materiaalinsa tekee. Muista, että tänä päivänä blogien ja nettisivujen määrä verkossa on lähes rajaton, joten on todella vaikea oikeasti sieltä suurta jalansijaa saada. Se ei synny vasemmalla kädellä hutaisten vaan sitten on oikeasti hommaan panostettava, mikäli haluaa guruksi gurujen paikalle, tai ainakin rinnalle. Ja nämä seikat pätevät toki muuhunkin kirjoittamiseen, myös pitkälti erilaisiin asiakasviestintätapauksiinkin.

  • Lukija seikkailee verkossa impulssien mukaan. Linkitä siis relevanteille sivuille: oletko kenties itse kirjoittanut jotain aiheeseen liittyvää aiemmin?
  • Koukuta lukijasi. Oli se sitten henkilökohtaisuus, upeasti kerrotut seikkailut, henkeäsalpaavat kuvat, intiimit paljastukset tai mikä tahansa, koukuttaminen on avain siihen, että juttuihin palataan jatkossakin.
  • Kerro tarina. Mieluummin itsekin luen tarinoita kuin kylmiä faktoja, mainosmaisia esittelyjä. Tässä olisi vielä monella yrityksellä tekemistä, niiden taktisten hintamainosten rinnalle olisi kiva saada enemmän kerronnallisia juttuja!
  • Ratkaise jokin ihmisen ongelma. Osaatko kertoa, mistä saa parhaimmat lentodiilit? Osaatko neuvoa, kuinka halvimmalla ja kätevimmin pääsee kohteeseen X? Onko sinulla tiedossa rikastumisen tai laihtumisen salaisuus? Ihmiset googlaavat paljon, kirjoita sellaisia kirjoituksia mitkä nousevat hakutuloksessa esiin vastauksena kysymykseen. Googlaile siis itsekin, kun mietit kirjoitusaihetta. Monesti jo pelkkä suosittu Googlen hakulauseke on hyvä sellaisenaan aiheeksi!
  • Muista, että kirjoitat ihmisille. Et kirjoita yritykselle, etkä yrityksenä. Person to person.
  • Content is king but sharing is queen. Linkitä, jaa ja kommentoi muiden kirjoituksia, herätä niistä keskustelua, tuo esiin muutakin kuin vain omia juttujasi. No man is an island.
  • Anna mennä. Tämä ei ole sydänkirurgiaa eikä muutenkaan niin vakavaa. Kokeile, onnistu, epäonnistu, tee uudelleen – kirjoittaminen on siitä mahtava homma, että siinä voi aina kehittyä ja muuttua. Go for it!

Innostun aina todella paljon, kun käyn tämän kaltaisissa seminaareissa. Kouluttautuminen on aina aivan parasta! Mitä ajatuksia sinussa herättää nämä muiden muassa Kohtaamistoimisto Innastuksen Inna-Pirjetan luennoilta poimitut seikat? Ovatko aivan itsestäänselvyyksiä vai saatko uutta ajateltavaa? Entä sitten yritysten tuottama mainosmateriaali, kaipaisitko sinne muutosta ja jos, niin minkälaista?

Asiakasviestintä, viestintä, markkinointi ja mainonta ovat mielestäni pohjattoman kiinnostavia, niistä löytyy koko ajan uusia kulmia ja maailma muuttuu niin nopeasti, että on vaikea pysyä viestinnän kanssa perässä. Mikä on mielestäsi suurin tuleva muutos, katoaako esimerkiksi geneerinen taktinen mainonta jossain vaiheessa personoidun tieltä?