Suomi

Matkailua kotimaassa

  • Suomi

    Isosuo – kuin Lapissa, mutta Länsi-Vantaalla

    Tiesitkö, että Länsi-Vantaan Keimolassa sijaitseva Isosuo on yksi Uudenmaan suurimpia soita? Tämä noin 40-hehtaarinen keidassuokompleksi on pääkaupunkiseudun isoimpia ja monipuolisimpia suoalueita, ja rauhoitettu luonnonsuojelualue. Onneksi alue on jätetty lähestulkoon koskemattomaksi, sillä Isosuon kehitys on alkanut jo noin 7000 vuotta sitten sen ollessa vasta lampi. Siitä se on edennyt luhta- ja korpivaiheen kautta nykyiseen rämevaiheeseen. Lähes kaikkia kehitysvaiheita edustavat suotyypit on vielä löydettävissä suolta. Google tietää kertoa, että Keimolan Isosuolla on sekä keidas- eli kohosuon että aapasuon piirteitä. Suolla on kaksi luontaista keidaskeskusta, joiden väliin jää aapasuon tavoin toimiva veden virtausväylä. Veikkaan, että tuo veden virtausväylä on juuri se, jonne joka reissulla onnistun suunnistamaan ja itseni pohkeita myöten kastelemaan! Isosuo tosiaan…

  • Matkailu,  Suomi

    Utsjoen kirkkotuvat – kirkkoperinnettä jo 1700-luvulta

    Aivan Utsjoen keskustan tuntumassa, kirkkoa vastapäätä Mantojärven rannalla, voi vierailija hetkeksi piipahtaa 1800-luvun alussa. Täällä sijaitsevat nimittäin Utsjoen kirkkotuvat, jotka olivat käytössä aina 1930-luvulle saakka, enemmän ja vähemmän. Kirkkotupia löytyy jonkin verran pohjoisemmasta Suomesta, itselleni se tuli tutuksi tosin Keuruulla lapsuuteni viettäneenä – siellä jokainen koululainen vieraili todennäköisesti useaan otteeseen Keuruun kotiseutumuseon pihassa olevassa ainoassa säilyneessä kirkkotuvassa. Mikä oli kirkkotupa? Utsjoen kirkkotuvat, siinä missä muutkin, oli aikoinaan tarkoitettu tilapäiseksi majoittumispaikaksi niille, ketkä tulivat kauempaa kirkolle asioimaan. (Jo silloin siis lähdettiin ”käymään kirkolla” kun mentiin lähimpään keskustaan asioita hoitamaan!). Siellä tuvissa matkailijat saivat levähtää lattialle levitetyillä alustoilla eikä heidän tarvinnut pitkää matkaa lähteä taittamaan takaisin kotiin heti samana päivänä. Joillain paikoilla…

  • Matkailu,  Suomi

    Lappiin junalla – Helsingistä Utsjoelle päivässä

    Lappiin junalla, siinäpä sopiva haaste korona-ajan matkailuun. Istuskelin lauantaina illalla sohvalla, kädessäni puhelin ja siinä avoinna Google Maps. Oma sininen palleropisteeni näytti vahvasti Suomen eteläisimpiä seutuja ja sain siirtää katsetta aika paljon ylöspäin saadakseni näkyviin Suomen päälaen ja siellä Utsjoen. Matka näytti pitkältä, Suomi näytti pitkältä, päivä tuntui lyhyeltä. Ehtisinkö seuraavana päivänä kulkemaan Helsingistä Utsjoelle, maata pitkin matkustaen, ilman tämän kummempia suunnitelmia tai valmisteluja? Ei muuta kuin kokeilemaan! Nappasin samantien liput VR:n sovelluksesta junaan välille Lahti-Tikkurila-Rovaniemi. Vuoroja oli useita päivässä mutta ainoastaan aamun ensimmäinen juna oli melkein suora, eli vaihto ainoastaan Tikkurilassa josta jatko sitten samalla kyydillä aina Rovaniemen päätepysäkille saakka. Ja sehän sopi mitä parhaiten, aamulla junat varmastikin juuri…

  • vierailu porotilalla
    Matkailu,  Suomi

    Vierailu Petri Mattuksen porotilalla

    Vierailu porotilalla on aina ollut unelmani, sillä noh, porot. Porot on aina ollut mulle SE unelma, jonka haluan livenä nähdä. (Ja pingviinit tietysti mutta porot sentään asuvat vähän helpommin saavutettavassa paikassa.) Ainoa ongelma asiassa on ollut porojen sijainti: kylmää inhoavan on aika vaikea kuvitella matkustavansa jonnekin VIELÄ kylmempään, kun voi lämpöiseenkin matkustaa. En siis ole ollut mikään Lapin matkailun suurin kannattaja tai puolestapuhuja, mutta nyt saattaa olla jopa minun mieleni hieman käännähtänyt sinne Lapin suuntaan syrjälleen… Koska ensisijainen toiveeni Lappiin matkattuani (niistä muista myöhemmin) oli päästä tapaamaan poroja, vietiin minut kirjaimellisesti niiden keskelle: pääsin nimittäin vierailemaan inarinsaamelaisen Petri Mattuksen porotilalla. Petri perheineen asuu Inarissa ja päästää kaltaisiani uteliaita porofaneja näkemään pienen…