Minimalismi

Minimalismia ajatusten ja tekojen tasolla. Kodista, vaatteista, tavaroista, kirjoista ja somesta. Kun vähemmän on monesti avain helpompaan arkeen.

  • minimalistinen vaatekaappi
    Lifestyle,  Minimalismi

    Minimalistinen vaatekaappi helpottaa arkea

    Sisältää mainoslinkin* Minimalistinen vaatekaappi on itselläni ollut aina se normaali tapa ylläpitää vaatevarastoani. En ole koskaan tykännyt vaatteiden ostamisesta, joten ylimääräistä kertyy harvoin. Toki sitten niissä vähissäkin ostoksissa joskus sattuu virheitä, mutta näistä sitten hankkiudun mieluummin eroon kuin jätän kaapin perukoille pyörimään. Kun vaatevarasto on helposti silmäiltävissä, välttyy aamuisinkin tuskailulta “mitä ihmettä tänään puen päälleni?”. Pakkaaminen reissuille helpottuu, samoin vaatehuolto. Mitkä siis ovat omat vinkkini minimalistisen vaatekaapin suunnitteluun ja ylläpitoon? Minimalistinen vaatekaappi juuri sinulle sopivasti Ei ole mitään yhtä oikeaa listaa tai ohjetta siitä, kuinka minimalistinen vaatekaappi tulisi suunnitella. Unohda siis “niiden oikeiden” vaatteiden metsästys ja käännä huomiosi omaan nykyiseen vaatevarastoosi. Muista, että ekologisinkin valinta on aina se, minkä jo…

  • vaatekaapin huolto
    Lifestyle,  Minimalismi

    Vaatekaapin huolto kannattaa tehdä puolivuosittain

    Vaatekaapin huolto puolivuosittain on oma salainen aseeni minimalistisen vaatekaapin ylläpitoon. Kun jokaisen omistamansa vaatekappaleen käy läpi viimeistä sukkaa myöten, saa kuvan siitä mitä vaatekaappi pitää sisällään, mistä voisi kenties luopua ja mitä tarvitsee hankkia. Huolto auttaa myös tsemppaamaan vaatteiden ylläpidossa, sillä siinä on samalla helppo parsia pienet reiät ja vaatteet saavat kuin uuden ilmeen tarrarullan ja nukanpoistajan käsittelyssä. Vaatekaapin huolto – esivalmistelut Vaatekaapin huolto alkaa itselläni niin, että edeltävinä päivinä pesen kaikki vaatteet mitkä vähänkin sitä tuntuvat tarvitsevan. Ne mitä en pese, nostan ilmojen salliessa yöksi ulos tuulettumaan ja oikenemaan. Kun kaikki vaatteet on pesty tai tuuletettu ja kuivaneet, jaan ne omiin pinoihinsa. Yhteen kasaan siis t-paidat, toiseen neuleet, kolmanteen…

  • Lifestyle,  Minimalismi

    Palaammeko kulutustottumuksissa takaisin 50-luvulle?

    Lähileipomot, pienet kahvilat, suloiset kirpputorit, luomutiloilta suoraan ostetut tuotteet, omassa uunissa paistetut leivät, reikiintyneiden vaatteiden paikkaus, luksuselämästä luopuminen. Kuulostaako tutulta? Nämä kaikki aiheet tulevat nykyään hyvinkin usein eteen niin lehtijutuissa kuin Instagramissa, Facebookissa tai Pinterestissäkin. YouTubesta löytyy lukemattomia videoita pikkutaloista, Tiny Houses, elämästä luonnonmukaisemmin ja vähemmän “hienosti” kuin mihin kuluneina vuosikymmeninä on totuttu. Sen sijaan, että tuttavat suunnittelisivat parisataaneliöisen uuden kodin hankkimista kahdelle, he suunnittelevatkin pienen, puulämmitteisen mökin kunnostamista ja sinne muuttamista. Ihana Marinella vaihtoi kaupungin pölyt pohjoisen tähtitaivaaseen, toimistoelämän viehekalastukseen ja valokuvaamiseen. Mielestäni tämä suuntaus on aivan mahtava. Miksi ihmeessä kaksihenkinen perhe tarvitsisi neljä makkaria ja kolme kerrosta asuintilaa? Miksi vaatekaapissa täytyy olla valmiina vaatteita sen varalle, että vaatekaupat…